Rakentamisen hiilijalanjälki – miksi ja miten sitä voisi hallita?

Blogi

Rakentamisen hiilijalanjälki – miksi ja miten sitä voisi hallita?

Rakentamisen hiilijalanjälki on yksi keskeisistä Haahtelan Realaizerin ominaisuuksista. Tavoitteenamme on ohjelmisto, joka mahdollistaa rakentajille tehokkaan keinon asettaa ja saavuttaa päästötavoitteita sekä vertailla eri ratkaisujen ilmastovaikutuksia luotettavasti.

Viimeistään nyt rakennusalan on aika kohdistaa katseensa kohti rakentamisen hiilijalanjälkeä. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä uusien rakennusten ilmastopäästöjä ohjattaisiin lainsäädännöllä vertaamalla rakentamisluvan yhteydessä ilmastoselvityksen hiilijalanjälkeä rakentamismääräyksissä asetettuihin raja-arvoihin. Käytännössä osa tilaajista vaatii kuitenkin jo nyt rakentajilta toimia pienemmän hiilijalanjäljen hyväksi.

Rakentamisen hiilijalanjälki – miksi siitä kannattaa kiinnostua?

Rakentaminen vastaa noin puolta maapallon raaka-aineiden kulutuksesta, minkä lisäksi rakennusten ja rakentamisen osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin yksi kolmasosa. Jotta Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteeseen ja sitä seuraavaan hiilinegatiivisuuteen päästään, myös rakennetun ympäristön tulee ottaa päästövähennystoimet käyttöön.

Näitä tavoitteita ollaan nyt vahvistamassa lainsäädännöllä. Ympäristöministeriön laatima rakennuksen vähähiilisyyden arviointimenetelmä, joka perustuu kansainvälisiin standardeihin ja EU:n yhteiseen Level(s)-menetelmään, on tällä hetkellä luonnosvaiheessa uudistuvan maankäyttö- ja rakennuslain valmistelussa. Vastaavaa vähähiilisen rakentamisen lainsäädäntöä tavoitellaan muissakin Pohjoismaissa, ja pyrkimyksenä on harmonisoida menetelmät.

Rakentamisen ilmastovaikutukset ja uudistuva lainsäädäntö tekevät hiilijalanjäljestä ja sen laskemisesta välttämättömän osan rakentamista.

Käytännössä monen tilaajaorganisaation omat vastuullisuustavoitteet ovat kuitenkin jo nyt vaikuttaneet siihen, että rakentamisen hiilijalanjälki on yhä useamman rakentajan kiinnostuksen kohteena.

Mistä rakennuksen hiilijalanjälki koostuu?

Uudisrakentamisessa noin puolet rakennuksen elinkaaren hiilidioksidipäästöistä muodostuu rakennustuotteiden ja -materiaalien valmistusvaiheessa. Lopuista päästöistä suurin osa tulee elinkaaren aikaisesta energiankulutuksesta, lämmityksestä ja sähköstä. Tämän merkitys on toki suuresti riippuvainen tarkasteluajanjaksosta (standardit ohjaavat 50 vuoden tarkasteluelinkaareen) sekä energiantuotantotavasta.

Valmistusvaiheen päästöistä valtaosa tulee massaltaan suurista rakennuksen osista, kuten rungon ja vaipan rakenteista. Materiaalien osalta voidaan todeta, että sementin ja teräksen osuus rakentamisen päästöistä on suuri ja niiden valmistuksen päästöt vastaavat merkittävästä osasta koko Suomen hiilidioksidipäästöjä. Pelkästään yksittäinen terästehdas tuottaa seitsemän prosenttia Suomen kokonaispäästöistä.

Miten rakentamisen hiilijalanjälkeä voi pienentää?

Rakentamisen hiilijalanjälkeä alentavia keinoja on monen tasoisia. Ensimmäinen tapa on rakentaa vähemmän ja tarkoituksenmukaisemmin. Toinen tapa on valita vähäpäästöisempiä rakennusmateriaaleja sekä energiantuotantomuotoja. Materiaalien päästöihin vaikuttavat myös valmistavan tehtaan käyttämän energian tuotantotapa, onko tehtaan käytössä oleva energia esimerkiksi ydinvoimaa vai hiilivoimaa. Lisäksi vaikuttaa itse materiaalin tuotantotapa, kuten onko terästuotannossa käytössä koksipelkistys tai vetypelkistys.

Kuljetus tehtaalta työmaalle aiheuttaa myös päästöjä, joten valittavan toimittajan ympäristöselosteita tulee tarkastella myös kuljetusetäisyyden ja kuljetusmuodon näkökulmasta. Valitsemalla vastuullisia toimittajia ohjataan myös tuotekehitysresursseja vastaavasti ympäristöystävällisempien prosessien ja tuotteiden kehittämiseen.

Rakentamisen hiilijalanjälki osana Haahtelan Realaizeria

Tavoitteenamme on Realaizerin avulla helpottaa kokonaisvaltaisesti rakennushankkeen ohjausta ja kiinteistöjen arviointia sekä tarjota objektiivista ja luotettavaa tietoa näihin liittyvien päätösten tueksi. Siksi Realaizer ottaa huomioon myös rakentamisen hiilijalanjäljen ja tulevaisuudessa myös esimerkiksi rakennuksen elinkaaren aikaiset päästöt.

Koemme tärkeänä myös tietoisuuden lisäämisen rakennushankkeiden päätöksenteon seurauksista sekä ympäristön että muiden resurssien kannalta.

Tämän vuoksi hiilijalanjälki tuodaan toiseksi tulostiedoksi hinnan ohelle, jotta sitä voidaan käyttää päätöksenteon ajurina jo varhaisessa vaiheessa hankesuunnittelua tai hankekehitystä.

Realaizerin hiilijalanjälkilaskennan myötä tulee selvemmäksi myös se, mistä CO2-päästöt rakentamisessa tulevat. Näin voidaan ohjata rakentamisen päätöksentekoa ympäristölle ystävällisempään suuntaan, ja toisaalta vietyä vastuuta rakennuttajilta eteenpäin tuotantoketjussa yhä toimittajille ja tuottajille saakka.

Miten rakennuksen simulaatio laskee rakentamisen hiilijalanjäljen?

Rakennustuotteen hiilijalanjälki lasketaan materiaalin määrän ja ominaispäästökertoimen tulona. Realaizer tuottaa rakennukselle kattavan rakennusosaluettelon, jonka perusteella voidaan mallintaa tarvittavat materiaalimäärät. Laskennassa tarvittavat päästökertoimet poimitaan kansallisesta rakentamisen päästötietokannasta sekä ympäristöselosteista. Realaizer mallintaa simuloituun kiinteistöön perustuen myös koko rakennustyömaan, jonka energiankäytön ja energiamuotokohtaisten päästökertoimien tulona saadaan huomioitua rakentamisvaiheen hiilijalanjälki.

Hiilijalanjäljen laskennan kytkeminen osaksi Realaizerin ekosysteemiä mahdollistaa tulevien lain vaatimusten lisäksi paljon enemmän, muun muassa hankkeen aktiivisen ohjauksen tilaajan ja sidosryhmien vastuullisuustavoitteet huomioiden.

Simulaatio mahdollistaa eri vaihtoehtojen vertailun

Eri skenaarioiden päästöjen vertailu Realaizerilla on helppoa. Sen avulla voidaan esimerkiksi vertailla eri uudiskohteiden rakentamisen hiilijalanjälkeä. Kehitteillä olevien ominaisuuksien myötä tulee mahdolliseksi myös uudis- ja korjaushankkeen keskinäinen vertailu. Uusien rakennusten hiilijalanjäljessä korostuu rakennusmateriaalien merkitys, kun taas korjattavien rakennusten vähähiilisyyteen pystyy parhaiten vaikuttamaan energiatehokkuutta parantamalla.

Realaizerin kehitteillä olevat ominaisuudet tulevat mahdollistamaan myös eri runkoratkaisujen ja energiantuotantomuotojen vaikutusten tarkastelun koko rakennuksen elinkaaren päästöihin ja kustannuksiin.